Tekemiseni lähtökohtia
Grafiikantöideni lähtökohtina on ollut kuvata häivähdyksiä ohikiitävistä hetkistä, todellisuudesta, muistista, unista ja alitajunnasta.
Me kaikki olemme tihentymiä, energiaa. Olemme osa tätä maailmankaikkeutta, elävinä, ainutkertaisina yksilöinä tässä ja nyt, tällä planeetalla. Me tulimme jostain, olemme tässä nyt ja kerran taas jatkamme matkaamme tuntemattomaan.
Käyttämäni tekniikka – muste, raapekartonki tai rasvaliitu kartongille – korostaa myös kuvan ainutlaatuisuutta. Muste tai liitu piirretään ja se pysyy paperilla, sitä ei voi poistaa tai muuttaa. Viivat muodostavat yhdessä tihentymiä, viitteellisiä, hahmotettavia häivähdyksiä.
Teen kaikki teokseni käsin piirtämällä tai raaputtamalla. Teokset ovat uniikkeja, en muokkaa niitä digitaalisesti kuvankäsittelyn tms. avulla. Tekotapani on aina seikkailu: kuvien tekemiseen liittyy onnistumisia ja epäonnistumisia.
Kuvia on syntynyt ja syntyy pyrähdyksittäin, aina kun aiheet alkavat tuoda itseään näkyville. Tekeminen on vahvasti intuitiivista. Aloittaessani kuvan tekemistä minulla voi olla mielessä jokin lähtökohta, näky, piirtämäni ihmis- tai eläinhahmo, vanha valokuva, näkemäni uni tai häivähdys. Työstettyäni kuvaa se saattaakin löytää aivan oman polkunsa, jolloin usein itsekin olen ollut yllättynyt prosessista, kun kuvanteko etenee.
Kuvien tekeminen tuntuu kiehtovalta, haastavalta seikkailulta.
Kari Vähäsarja, 2021
Ohessa video yksityisnäyttelystäni Taidetalo Gjutarsissa 12.9.–24.9.2019, Tikkurilassa, jossa töitäni oli esillä.